Vuokraus: Miika Laakso, miika.laakso@spatium.fi / 040 547 7160

Rakennuttajapäällikkömme palasi vanhempainvapaalta

|
Tilojen vuokraamisen ohella monipuolinen kiinteistökehittäminen on iso osa Spatium Toimitilojen toimintaa. Kiinteistökehittämisen ympärillä pyörii myös moni Spatiumin rakennuttajapäällikkö Anni Käkösen työtehtävistä.

Anni Käkönen on toiminut Spatiumin rakennuttajapäällikkönä elokuusta 2020. Aiemmat työtehtävät mm. isojen rakennusliikkeiden työmaaprojekteissa antoivat hyvän pohjan Spatiumin rakennus- ja saneerausprojektien hallintaan. Kiinteistökehittäjänä Spatium suunnittelee ja toteuttaa monenlaisia korjausrakentamisprojekteja, muutostöitä vuokrattaviin tiloihin sekä toisinaan myös vuokralaisen tarpeiden pohjalta rakennettavia uusia kiinteistöjä. Annin toimenkuvaan kuuluu kiinteistökehityshankkeiden eteenpäinvienti, projektien suunnittelu ja hallinta sekä lukuisat niihin liittyvät tehtävät.

–Toimenkuvaani kuuluvat myös ympäristövastuuseen liittyvät asiat, kuten Ekokompassi-ympäristösertifikaatin kehitys- ja raportointityöt. Lisäksi auttelen kollegoita erinäisissä pienissä rakentamiseen ja kiinteistön ylläpitoon liittyvissä asioissa, kertoo Anni.

Spatiumin rakennuttajapäällikön hommissa ei tyypillistä työpäivää oikeastaan ole, vaan päivät koostuvat kohdekäynneistä, projektien suunnittelusta ja hallinnasta, ohjausryhmien kokouksista sekä muista ajankohtaisista asioista. Yhdeksi työnsä parhaaksi puoleksi Anni mainitseekin monipuolisuuden – päivät ovat yleensä aina erilaisia. –Työstäni tekee mielekästä myös se, että minulla on hyvät vaikutusmahdollisuudet omaan työnkuvaani ja toimintaamme.

Työ Spatiumin rakennuttajapäällikkönä vaatii tarkkuutta, määrätietoisuutta ja monien asioiden samanaikaista hallintaa. Sen vastapainoksi Annin löytää vapaa-ajalla useimmiten puuhailemasta aivan muuta: lenkkeily tai retkeily metsässä perheen ja koirien kanssa tuulettavat hyvin ajatuksia, samoin kuin kesäaikainen kasvimaan hoito. Tarkkuutta ja määrätietoisuutta vaatii myös ratsastusharrastus, mutta onneksi rennommalla otteella kuin työssä!

Kenen kollegansa kanssa Anni vaihtaisi päiväksi työtehtäviä?

–Haluaisin kokeilla Miikan hommia Asset Managerina. Pääsisin hetkeksi aivan erilaisten aiheiden pariin.