Vuokraus: Miika Laakso, miika.laakso@spatium.fi / 040 547 7160

Lahden jäähalliyhtiön omistusosuuksiin muutoksia

|
Lahden jäähalli Oy:n omistusosuuksiin muutoksia Lahden kaupunginhallituksen päätöksellä.

Lahden jäähallin eli Isku-Areenan omistava Lahden Jäähalli oy siirtyy käytännössä kokonaan Spatiumin haltuun.

Kaupunginhallitus päätti asiasta maanantaina 5.2.2024 myöntäessään jäähalliyhtiölle 1,1 miljoonan euron toimintatuen 51-vuotiaan hallin pikaista remontointia varten. Sen avulla halli pyritään pitämään vielä useita vuosia käyttökelpoisena valmisteltaessa päätöksiä mahdollisesta uudesta monitoimiareenasta tai vaihtoehtoisesti nykyisen hallin täydellisestä peruskorjauksesta.

Toimintatuen myöntäessään kaupunginhallitus ohjeisti Spatiumin ostamaan Lahden Urheiluhalliyhdistyksen omistamat jäähalliyhtiön A-sarjan osakkeet itselleen. Osakekaupan on määrä toteutua nopeasti ja sen seurauksena Spatium saa haltuunsa 95 prosenttia yhtiön äänivallasta.

Ainoan A-osakkaan Spatiumin rinnalle yhtiöön jää parisenkymmentä B- ja C-sarjan pienosakasta, joiden joukossa on muun muassa Pelicansin ohella yrityksiä, yhteisöjä ja yksityishenkilöitä jäähallin aitioiden omistajina.

– Tämä on hyvä järjestely, sillä se selkeyttää Lahden jäähallien omistussuhteita. Meille jää Isku-areenaan vain aitio mutta ei lainkaan äänivaltaa, joten voimme keskittyä täysin oman RTK-Areenamme (entinen SOL-Areena eli Launeen harjoitusjäähalli) ylläpitoon, Urheiluhalliyhdistyksen puheenjohtaja Risto Saloranta kiittää kaupunginhallituksen päätöstä.

– Spatium Toimitilat Oy:n toimitusjohtaja Jouni Kanervo on myös tyytyväinen kaupunginhallituksen päätökseen. Uusi omistusjärjestely on kaikkien kannalta hyvä asia.

Lue koko juttu loppuun: ess.fi / Lahden jäähalliyhtiö Spatiumin haltuun (vain tilaajille)

Kirjoitus: Etelä-Suomen Sanomat / Jukka Airo