Vuokraus: Miika Laakso, miika.laakso@spatium.fi / 040 547 7160

Lahden jäähallin kesäremontti

|
Kesätauon kunnostustyöt venyttävät Isku Areenan elinkaarta – “Jokainen kuitenkin varmasti ymmärtää, ettei noin miljoonalla eurolla tehdä ihmeitä”

Vuonna 1973 avattu Lahden jäähalli on kokenut puolen vuosisadan aikana useita, isompia tai pienempiä, muodonmuutoksia. Viimeisin laajempi remontti toteutettiin vuonna 2010, jolloin Isku Areena -nimeä kantavan hallin hyppyrimäkien puoleinen aulapääty valmistui. 

Tänä kesänä toteutettavissa kunnostustöissä esteettiset aspektit on jätetty vähemmälle ja keskitytty yli 50-vuotiaan hallin toimintavarmuuden turvaamiseen. Toukokuusta alkaneelle 10 viikon kesätauolle ajoitetut korjaus- ja huoltotyöt on jaettu neljään osaan. 

  1. Jään tekemisestä ja sen ylläpidosta vastaavaan jääkonttiin on tehty mittavia huolto- ja kunnostustöitä. Myös laitteistoa on uusittu.
  2. LVIAS-töillä (lämpö, vesi, ilma, automaatio ja sähkö) on pyritty lisäämään kylmän tuottamiseen ja kaukolämmön ohjaamiseen liittyvien toimenpiteiden energiatehokkuutta, varmuutta ja toimivuutta.
  3. Vesikaton vuotoriskejä on puolestaan ehkäisty uusien kattohuopien ja pellitysten avulla.
  4. Lisäksi myös kaukaloalue päivitetään uuteen uskoon. 

Uusi kaukalo sekä uudet pleksit ja verkot asennetaan juhannuksen jälkeen. Kävelyurat puretaan ja levytykset sekä homehtuneet juoksut uusitaan ennen sitä. Kaukalon laatasta on lisäksi hiottu maali pois. Vaikka laatta on edelleen hieman kiero, maalikerroksen poisto helpottaa jään tekoa, parantaa sen laatua ja lisää myös energiatehokkuutta, sanoo Spatium Toimitilat Oy:n kiinteistöpäällikkö Toni Pajulahti

  • Isku Areenan uuden jääpeitteen tekeminen aloitetaan heinäkuun toisella viikolla (8.7.). Käyttäjille halli avautuu normaalisti elokuun alussa. 
  • Joitain kunnostus- ja huoltotöitä saattaa olla vielä tuolloin kesken, mutta niillä ei ole suurta vaikutusta jääurheilun harrastamiseen. 

Isku Areenassa ikä painaa ja korjattavaa löytyy

Yli viisikymppisessä Isku Areenassa riittää korjattavaa ja huollettavaa todella paljon. Nyt tehtävien toimenpiteiden haastavuutta lisää se, että hommien hoitamiseen on varattu vain 10 viikon aikaikkuna. 

  • Työmäärään nähden aikataulu on todella tiukka. Meillä on kuitenkin vahva usko siihen, että saamme kaikki hommat maaliin suunnitelman mukaan. Toki mitään ikäviä yllätyksiä aikataulu ei oikein kestä, Pajulahti huomauttaa. 
  • Remontin lisäksi hallissa on pakko suorittaa kaikki vuosittaisen huolto-ohjelman mukaiset normaalit huoltotyöt. Se on jo yksistään pitkä lista. 

Kiinteistöpäällikön mukaan Isku Areenan tarkkaa elinkaaren päätepistettä on mahdotonta arvioida. 

  • Se riippuu niin monesta tekijästä, mutta sanoisin, että viisikin vuotta on jo pitkä aika. Menemme kiinteistön osalta vuosi kerrallaan. Vuosittaiset rakenteelliset tarkastukset antavat ajantasaista tietoa hallin toimintakunnosta. 

Iän karttuessa myös hallin käyttökustannukset kasvavat vuosi vuodelta. 

  • Tämän ikäisessä kiinteistössä seuraava vuosi on yleensä aina edellistä kalliimpi. Hyvin pian edessä on hallin perusparannuksen aloittaminen, Pajulahti toteaa. 

Lahden Jäähalli Oy:n toimitusjohtaja Miika Laakso huomauttaa, että nyt tehtäviä – toimintavarmuutta lisääviä – toimenpiteitä ei olisi ollut mahdollista toteuttaa halliyhtiön budjetin raameissa. Teknisen käyttöikänsä ylittäneen hallin korjausvelka pyörii tällä hetkellä noin 15–20 miljoonassa eurossa. 

Lahden Jäähalli Oy haki ja sai Lahden kaupungilta noin miljoona euroa toiminta-avustusta. 

  • Viranhaltijoille ja poliittisille päättäjille pitää esittää iso kiitos siitä, että rahoitus järjestyi. Jokainen kuitenkin varmasti ymmärtää, ettei miljoonalla eurolla tehdä ihmeitä. Kohdentamalla eurot viisaasti kriittisiin paikkoihin, saamme toimintavarmuuteen liittyviä riskejä pienemmiksi ja hallille lisää elinaikaa, Laakso toteaa.  
  • Uskon, että käyttäjät ovat enemmän kuin tyytyväisiä. Mehän teemme tätä kuitenkin heitä varten. Käyttöasteella mitattuna jäähalli on varmasti Lahden suosituin liikuntapaikka. Lisäksi on tärkeää muistaa, että noin 70 prosenttia hallin käyttäjistä on lapsia ja nuoria. Kaupungissamme ei ole käsittääkseni liikaa jääaikaa. Taitaa olla päinvastoin. 

Laakson pohdinta osuu oikeaan. JuniorPelicansin toiminnanjohtaja Ari Suomalainen vahvistaa jääpulan olevan Lahdessa vahvasti läsnä. 

  • Joukkueet joutuvat hakemaan jäävuoroja muista kaupungeista ja kunnista. On erittäin tärkeää, että Isku Areena pysyy toimintakuntoisena niin kauan kunnes korvaava halli saadaan käyttöön, sanoo Suomalainen ja jatkaa. 
  • Isku Areenan tilat ovat ahtaat jo nykyisellään. Pukukoppeja, varustekoppeja ja muita varastotiloja ei ole riittävästi. Samoin oheisharjoittelutilat ovat vaatimattomat nykypäivän kilpaurheiluun tähtäävälle junioritoiminnalle. 

Myös Lahden Taitoluistelijoiden seurajohtaja Miia Simpasen mielestä Isku Areenan toimintakunnossa pitäminen on elinehto alueen jääurheilulle. 

  • Harjoittelemme Isku Areenalla noin 25 tuntia viikossa. Meillä ei ole mitään mahdollisuutta saada lisää vastaavaa jääaikaa esimerkiksi RTK Areenalta tai muista lähialueen halleista. Isku Areena välttämätön myös seuramme taloudelle, sillä se tarjoaa ainoana alueen hallina kilpailuiden ja näytösten järjestämiseen soveltuvat fasiliteetit. 

Samalla Simpanen muistuttaa, että Isku Areenan keskeinen sijainti mahdollistaa koululaisten sujuvat siirtymiset aamun ja iltapäivän jäävuoroilta kouluun ja takaisin harjoituksiin. Lisäksi hallin äänentoistojärjestelmä ja musiikin kuuleminen erottavat sen harjoitushallista, jossa desibeleistä joudutaan kilpailemaan muiden käyttäjien kanssa. 

  • Isku Areena palvelee harrastajiemme tarpeita erinomaisesti, ja olemme erittäin kiitollisia mahdollisuudesta harjoitella siellä. Käyttömukavuutta lisäisi, jos hallissa olisi vähintään kuusi yleisessä käytössä olevaa pukukoppia, sillä näille olisi tarvetta erityisesti kilpailuissa ja näytöksissä. 
  • Lisäksi tarvetta olisi toiselle harjoituskaukalolle sekä erillisille oheisharjoittelutiloille, sillä pelkkä kuntosali ei palvele kaikkia käyttäjiä, Simpanen toteaa. 

Päivämäärät talteen!

Päävalmentaja Juhamatti Yli-Junnilan alaisuuteen siirtynyt Pelicansin Liiga-joukkue pelaa ensimmäisen kauteen valmistavan harjoitusottelun remontoidussa Isku Areenassa torstaina 22. elokuuta, jolloin vastaan luistelee Marko Tuomaisen luotsaama Mikkelin Jukurit. Viikkoa myöhemmin (29.8.) lahtelaiset isännöivät Hämeenlinnan Pallokerhoa. 

Artikkeli julkaistu: Turkoosiliite, Etelä-Suomen Sanomat 20.6.2024